Animaatiopajat

 

Videootit järjestävät eri mittaisia animaatiotyöpajoja. Osallistujat voivat herättää elottoman hereille muun muassa pala-, muovailuvaha-, klassisenanimaation keinoin. Voimme tehdä myös pixilaatioharjoituksia tai sukeltaa animaation esihistoriaan niin sanottujen filosofisten lelujen avulla.

 

Työpajoja voidaan järjestää aina päiväkoti-ikäisistä aikuisiin. Työpajoissa voidaan keskittyä itse tekniikkaan tai lähestyä animaatiota jonkun teeman kautta. Animaatio on loistava väline mielikuvituksen kehittämiseen, mutta sen avulla voidaan käsitellä myös vakavia aiheita. Voimme tehdä muutaman tunnin pikaharjoitteita. Ihanteellinen työpaja kestää kuitenkin useamman päivän (viikon), jotta saadaan valmiiksi lyhytelokuva.

 

Animaatio on johdettu latinankielisestä sanasta, animare, elämän synnyttäminen, mikä tässä tilanteessa tarkoittaa keinotekoisen hahmon liikkeelle saattamista. Animaatio on oiva tarinankerronnan väline, jonka avulla voi lähestyä aihetta kuin aihetta laaja-alaisesti. Parhaimmillaan se on sellaisten tarinoiden toteuttamistapana, joita on hankala kuvata oikeiden ihmisten kanssa tai autenttisessa ympäristössä. Eräs sen voima on fantasian kuvaaminen. Animaation avulla voi kuljettaa katsojia paikkoihin, mihin emme yleensä pääse tai antaa mielikuvitukselle vallan rakentaa omintakeisia miljöitä, jotka olemme päässämme luoneet. Animaation sopii myös dokumentaariseen kuvaukseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VAUHDIN HURMAA from Videootit on Vimeo.

1950 -luvulle sijoittuvassa tarinassa reposaarelaiset lapset rakentavat itselleen talven iloksi hurjan liukumäen. Animaation tehnyt Reposaaren koulun 5-6 luokka.

KUINKA SEEPRAT SAIVAT RAITANSA from Videootit on Vimeo.

Ugandalainen kansantarina kertoo yhden version, miten valkoisista aasista tuli raidallisia seeproja.

شوربة الخضار و الفواكه | FRUGTABLES from Videootit on Vimeo.

An orange, eggplant, fennel and apple are fighting with each other, until...

Get Flash to see this player.