Dokumenttipajat

Yleisin dokumenttipaja kestää kaksi päivää. Osallistujat pohtivat aiheitaan pienryhmissä ja kirjoittavat käsikirjoituksen. Aiheet voivat liittyä tekijöiden omaan elämään tai johonkin teemalliseen kokonaisuuteen. Oppilaat tutustuvat videokameroihin, jalustoihin, äänittämiseen ja valaisuun. Heille  annetaan ohjeita kuvaamisesta ja yleisistä elokuvan tekemisen perusteista. Osallistujat kuvaavat itse elokuvansa. Kuvausten jälkeen on vuorossa editoiminen.